Ravihevosrodut

Ravihevosina käytetään seuraavia hevosrotuja: amerikanravuri, amerikanshetlanninponi, dölehevonen, gotlanninruss, lämminverinen ravihevonen, norfolkinravuri, orlovravuri, pohjoisruotsinhevonen, ranskanravuri, suomenhevonen sekä venäjänravuri. Näistä meille suomalaisille kenties tutuin ja läheisin hevosrotu on suomalainen suomenhevonen, jota pidetään eräänä nopeimpana kylmäverirotuna jopa maailmanlaajuisesti katsottuna.

Suomenhevonen on monipuolinen hevonen

On aika upeaa, että kotimaassamme kehitetty suomenhevonen on saanut kuuluisuutta eräänä maailman nopeimpana kylmäverisenä hevosrotuna! Tämän lisäksi suomenhevonen on tunnettu sen äärimmäisen monipuolisista käyttöominaisuuksista – onhan sitä käytetty niin työ- kuin ratsuhevosenakin. Osa on jopa sitä mieltä, että suomenhevosta voidaan käyttää melkein kaikkiin käyttötarkoituksiin, joihin hevosta ikinä voidaankaan käyttää. Suomessa suomenhevosta on käytetty esimerkiksi ratsuna, maataloustöissä, metsätöissä, raviurheilussa sekä vikellyksessä. Ei olekaan ihme, että tämä monikäyttöinen hevosrotu on saanut suomessa kansallishevosrodun aseman!

Suomenhevosesta esiintyy erilaisia jalostussuuntia, joista yksi pyrkii kehittämään rotua melko raskaana työhevosena ja toinen kevytrakenteisena ravurina. Kolmas jalostussuunta pyrkii kehittämään suomenhevosta monipuolisena ratsastuskäyttöön soveltuvana hevosrotuna ja neljäs jalostussuunta pyrkii kehittämään sitä pienikokoisena ja sopusuhtaisena pienhevosena. Rotumääritelmän mukaan hevosen tulee olla rakenteeltaan voimakas ja käyttötarkoituksiltaan monipuolinen. Tämän lisäksi sen luonne määritellään rotumääritelmässä miellyttäväksi. Keskikorkeus suomenhevosilla on 155 senttiä.

On aika upeaa ajatella, että hevonen on ollut ihmisen seuralaisena maamme alueella keskirautakaudelta alkaen. Ensimmäiset suomalaiset hevoset olivat paikallista maatiaishevoskantaa, joiden voidaan katsoa edeltäneen suomenhevosta. 1500-luvulla suomenhevosen perimään saatiin vaikutteita ulkomaalaisilta lämminverisiltä sekä puoliverisiltä hevosilta, minkä seurauksena suomenhevonen kehittyi aikaisempaa suurikokoisemmaksi. Siitä tuli myös aikaisempaa parempi ratsuhevonen. Suomenhevonen sai oman kantakirjansa vuonna 1907.

Suomessa ei todennäköisesti ole koskaan ollut villihevosia, vaan alueelle on luultavasti tuotu runsaasti kesyjä hevosia jo kauan sitten. On esitetty, että suomenhevosen esi-isät olisivat kenties pohjoiseurooppalaisia kesyhevosia, jotka ovat saattanet tulla nykyisen Länsi-Suomen alueelle viikinkien matkassa. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että kaakon ja etelän suunnalta nykyisen Suomen alueelle tulleet ihmiset olisivat tuoneet mukanaan Mongoliasta kotoisin olevia hevosia. Eräs mahdollisuus on, että molemmat edellä mainitut teoriat ovat oikeassa, olihan Suomessa pitkään nähtävillä kahta erilaista hevostyyppiä, joista toinen oli selkeästi itäistä tyyppiä ja toinen läntistä.

Nykyiset suomenhevoset ovat edelleenkin monikäyttöisiä hevosia, jotka hurmaavat monipuolisuudellaan. Hevosen rakenne on tukeva ja kooltaan suomenhevoset ovat keskikokoisia. Tyypillisiä suomenhevosen ominaisuuksia ovat helppo käsiteltävyys, luotettavuus, eloisuus, valppaus, tottelevaisuus, yhteistyöhalukkuus sekä työskentelyinto. Kestävyys on suomenhevosen ominaispiirre, minkä lisäksi se on yleisesti ottaen terve ja pitkäikäinen hevosrotu. Rautias on yleisin suomenhevosen väri, mutta muitakin värejä esiintyy. Suomessa suomenhevonen on suosittu ravihevonen ja se on tullut tunnetuksi hyvistä raviominaisuuksistaan.
Jalostussuunnista työhevossuunta on kaikista vanhin, mutta nykyaikana se on jalostussuunnista myös harvinaisimpia – koneellistumisen myötä hevosia ei enää tarvita pelto- ja metsätöihin kuten ennen, minkä vuoksi tämä jalostussuunta on jäänyt muiden jalostussuuntien varjoon. Voimakkaana hevosena suomenhevonen soveltuisi kuitenkin erinomaisen hyvin juuri työhevoskäyttöön – pystyyhän se parhaimmillaan vetämään yli 200% omasta painostaan, kun keskimääräisen hevosen tulos on ainostaan 80% pinnassa.

Suomenhevosen jalostussuunnista juoksijasuunta on ollut viime vuosina nousussa, koska suomenhevosista on saatu jalostettua erinomaisia ravureita. Toisaalta suomenhevonen on suosittu myös ratsuna – niin aikuisten kuin lastenkin käytössä. Pienhevossuuntaus on keskittynyt jalostamaan suomenhevosesta tavallista pienikokoisempia yksilöitä. Näitä pienhevosia käytetään esimerkiksi valjakkoajossa, ratsastuskoulujen ratsuina sekä terapiakäytössä. Pienhevossuunta on suomenhevosen jalostussuunnista kaikista tuorein – pienhevosia on alettu tietoisesti jalostaa vasta vuodesta 1971 alkaen. Se on myös harvinaisin suomenhevostyyppi.

Suomenhevosille järjestetään erilaisia kokeita, jotka riippuvat osittain niiden jalostussuunnasta. Tällaisia kokeita ovat esimerkiksi kestävyyttä mittaava kävelykoe sekä vetokykyä mittaava vetokoe. Ajettavuuskoe mittaa hevosen luonnetta sekä yhteistyöhalua ja ratsastettavuuskoe hevosen tasapainoa, liikkeitä sekä käytöstä eri askellajien aikana. Ihanteellisessa ratsastettavuuskokeessa hevonen käyttäytyy kiltisti sekä yhteistyöhaluisesti ja kykenee keskittymään hyvin ratsastukseen. Sen tulisi olla eteenpäinpyrkivä sekä herkkä apuja kohtaan.